Heipsan taas ja pahoittelen että joudun taas valittamaan, mut... tuntuu et.. mä en enää tiiä kelle puhua! Poikis ei kuuntele, bestikselle pystyisin kertoo mut se ei tajuu mistää mitään (pitäis selittää liikaa), mammalle voi puhuu kaikesta mut se on ollu nyt nii paljon kipeenä et en viitti rasittaa sitä... Mä oon siis jälleen tämä pieni hiiri joka vikisee jostain pienestä nurkasta " mul on paha olla viittiskö joku jeesii? " Mut se on hiiri ei siit tarvii välittää...
Uskallan jopa väittää mun poikis on lakannu seuraamasta tätä blogii.. jossai vaihees se luki mun blogii koska.. no suoraan sanottuna mä en joskus ees uskalla puhuu sille kaikesta VAIK MUN PITÄIS mut ei mul oo rahkeita siihen.. Siks myös kirjottelen tänne... se osas jossai vaihees aavistaa et jos mä olin ahistunu ja tosi vaitonainen nii se osas jo illasta käydä sit kattoo täält et oonko laittanu jotain.. Se on yks isoimmist syist miks kirjotan.. mä en uskalla puhuu.. Tää oon ainoo paikka missä uskallan itsekkäästi kirjottaa vaan siitä miltä MUSTA tuntuu tai miks MULLA on paska olla....
Yks syy siihen miks mä en uskalla puhuu sille on se et mä pelkään.. Itteeni pitkälti.. Mä pelkään aina uutta tappeluu.. mä just yleensä ite sen alotan ku oon meistä tempperamenttisempi ja räiskyvämpi.. ja sit taas tappelun jälkeen.. Itken omaa kurjuuttani, säälittävyyttäni ja sitä kuinka arvoton oon.. ja pelkään et se jättää mut.. MUTTA KU SE EI IKINÄ PUHU MULLE MITÄÄN! Mistä helvetistä mä voin oikeesti tietää mitä toisen pään sisäl käy tai mitä se yrittää miettii ku ei se sano mulle ikinä mitään...
Syy siihen miks mä kirjotan just tänää ja just näin paskalla ololla on sama syy ku se miks mun silmiin on sattunu kun ne olis tulessa ja miks mun keuhkoihin on sattunu viimeset kolme päivää.. Mä oon viimeseen kolmeen päivään itkeny enemmän ku mitä luoja ties kuin pitkään aikaan.. En oo varmaa koskaa itkeny näin paljon.. Mun keuhkoihin sattuu täst kaikest nyyhkyttämisestä.. äänettömästä huudosta.. oman kurjuuden vollottamisesta..
Mä oon epäonnistunu, ja pahasti, jossain mikä on mulle todella tärkeetä. Mä en oo ikinä epäonnistunu näin pahasti.. Siks muhun sattuu, siks mä oon äärimmäisen vittuuntunu, vihanen, ja ennen kaikkea.. Mä oon pettyny.. Mä oon pettyny itteeni.. Mul oli yksinkertanen tavote johon piti olla avun kanssa ihan sinänsä helppo päästä.. Mut mä en päässy.. Vaikka mä kuinka yritin.. suurimman osan matkasta melkeen yksin jopa.. mut ei.. Ja just ku me ollaan psykologin kanssa päästy mun ongelmien ja paskana olevan itsetunnon kanssa vähän eteenpäin.. nyt tuntuu et olis jo miinuksen puolella..
Mult on lapsest asti odotettu paljon.. Äiti on kyl aina tukenu rohkassu ja kehunu hyvistä suorituksista.. Sit taas Timo.. mun "faija"... Mä en o silt ikin toivonu muuta niin paljoo ku jonkin asteista hyväksyntää ja sen osottamista... Mä en saanu ees hyvästä yläasteen päättäri todistuksesta kehuja!!! aina on ollu parannettavaa... VITTU VAIKKA KOKEESTA OLIS TULLU KYMPPI.. siin on aina ollu jotain... Sen takii musta on tullu perfektionisti.. jopa negatiivisella tavalla.. mä ahdistun jos jokin ei mee niin kuin suunnittelin tai joku suunnitelma tai koulutehtävä kusee... ja nyt tämä... mä en osaa ees kuvailla miltä musta tuntuu.. muuta ku sen et muhun sattuu.. sisimpään... mul on muutenkin koko peruskoulun kestäneestä koulukiusaamisesta itsetunto tuhannen päreinä.. ja se on ihan ku sitä yrittäis teipata kasaa.. se hajoo pienestäki taas uusiks palasiks.. ja mun pitää yksin kasaa sitä..
Ja sit taas tää mun mistään tajuumaton poikis.. Sehän on vallan tyytyväinen itteensä ku se pääs helposti samaan mihin mä tähtäsin.. KAI SE NYT VITTU ON SILLE HELPPOO KU SILLE OJENNETAAN KAIKKI ASIAT VITTUN KULTALAUTASELLA.. sen ei tarvii ku napsauttaa sormii ja kaikki on heti vittu koiranpentuina odottamas miten ne voi palvella sitä... Mä heräsin tänä aamun sillee.. " minkäs teet.. ehkä täst tulee ihan jees päivä" no se kariutu HYVIN nopeesti.. heti ku avaan puhelimen nii nään feissarissa ilmotuksen kuin mun ylälinja suurin piirtein palvoo sitä ja sen suoritusta.. ja kaikki hokee se on vaa hyväks sulle, onhan se sun tiimissä... no joo mut se saa kaiken minkä eteen m teen töitä enemmän ku jaksankaa enkä pääse mihinkään... se saa sen suurin piirtein ojennettuna valmiina...
Tekstailtiin kun olin koulussa.. Mun oli tosi paha mieli ja paha olla sen fasen lukemisen jälkeen... ja kun herra oli leijunnu et täst vaa ylös päin... no mä kaipasin ees vähän rajaa siihen juttuun ja herra oli niin tyytyväinen itteensä..no mä kaipasin vähän lohtua mutta täält tulee vaa sellast et elä masentele, sun pitäis vaa olla onnellinen mun puolesta, sä et saa tyyliin tuntee mitään negatiivista tästä. VITTU JOS MÄ HALUUN ITKEE SILMÄT PÄÄSTÄ SIKS ET MUL ON PAHA OLO NII EN MÄ KYSY SIIHEN LUPAA!! Mä en haluis ees nähä sitä huomen.. Mut mun on pakko.. Mut vaan meidän duuni tapaamises..
Mä en olis kaivannu ku ees vähän ymmärrystä.. päähän silittelyy tai mitä tahansa.. En sitä et mulle sanotaa et kasaa ittes et sä saa tuntee tollee.. Se oli mulle iso juttu ja mä en ymmärrä miks muut ei voi tajuu sitä... tai ees hyväksyy.. miks se on nii vaikeeta.. Poikiski sano " ei se oo niin iso juttu" MULLE VITTU OLI... mä meinasin soittaa sille ja sanoo et pidä vihdoinki se turpas kii oikeeseen aikaan ja suksi takas jyväskylää mis voit olla rauhassa tyytyväinen ittees...
Mun silmiin sattuu niin paljon et mä en ymmärrä miten tää itku on viel mahollista.. Miks ei tää jo lopu? Mul ei kyl oo vähään aikaa ollu näin ylijyrätty olo.. Mun pitäis huomenna varmaan vaa väkisin hymyillä ja antaa ihmisten kävellä mun yli..
niihän siinä aina käy...
Tähän sopii taas yks kappale mieleen mikä on ehkä mulle liiankin tuttu.. Linkin Park - Somewhere I belong
MD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti