Heipsanrallaa taas pitkästä aikaa! Vaikka en kyllä silti ymmärrä kuka tätä lukee/lukis mut ei se mitää kirjttelen silti. Tosiaan reilu puolvuotta ollu hiljasta ku ollu ties mitä draamaa sun muuta.. mitä ei tietenkää huomaa mun edellisistä kirjotuksista :D Hengissä selvitty kuitenkin, kokonaan uusi luku aloitettu tässä elämäntarinassa nii eiköhän vähän päivitetä et mitä kaikkea tässä matkan varrella oikeen on tapahtunu..
Mistä sitä oikeen edes aloittas!!
No mie sen harjottelun jälkee - mistä viimesimmät kirjotukset kirjotin - kävin kk vaihossa Irlannissa tosiaan ja oli aivan mahtava kokemus!! Sain siitä irti tosi paljon niin itestäni hoitajana ku muutenki ammattitaitoo erilaisten ihmisten kohtaamiseen ja oon siitä ikionnellinen. Irkkujen jälkee Suomee palattuani oliki sitten valmistujaiset ja meikä tyttö sai laittaa komeen lakkinsa viimein päähän! <3 olin tosi ylpee itestäni! Tuntu siltä et tää elämä alkaa vihdoinki luistamaa. Pari päivää valmistumisesta menin sitten Jyväskylään yksinöni muutamaks päiväks sosionomi ja sairaanhoitaja linjojen pääsykokeisiin jotka meni mun mielestä ihan hyvin. Olin sillon aika varma et olisin päässy sisään.
Kesä meni sitten oikeestaa töissä ja sain sillon kanssa pääsykokeiden tulokset... Mua ei otettu sillon sisää mut olin jonossa peruutuspaikalle mut epätoivo siinö iski ku katoin omaa sijotusta: sosionomiks olin jonopaikalla parikymmentä ja sairaanhoitajaks oli varmaa nelisenkymmentä.. Siinä sitten suunnittelin jääväni Espooseen töihin ja kokeilee keväällä uudestaa onneeni.
Loppu kesästä ku koulut sitten alko ja minä olin töissä ekaa pitkää päivää elämässäni nii sain maailmaa mullistavan puhelinsoiton jota mä en ikinä unoha! maanantaina oli koulu alkanu ja mie masentelin torstaina töissä ku tuli puhelu tuntemattomasta numerosta. Menin sitte osastolta pihalle vastaamaan ja seuraavat kolme tuntia vaan itkin onnesta kun JAMKilta soitettii että voisinko alottaa opinnot seuraavan viikon maanantaina eli neljän päivän päästä... Mä todella kiljuin onnesta siinä vaiheessa.
Syksyllä siis alotin sosionomin opinnot täällä Jyväskylässä ja kyllä opiskelu on mukavaa.. vaikka opiskelutapa on erilainen mut silti se on tuttua ja turvallista. Oon saanu yllättävän hyvin kaveeita täältä ja on mulla jo pari tosiystävääki täällä jotak ollu riemuna ja tukena <3 Kiitos heille ku ovat jaksaneet tukee pystyssä pysymistä ku ite kompuroinu <3
Otin muuten uudeks synttärilahjaks itelleni uuden tatskan naamioiden kaveriks! Blogini nimen joka on mun mottoni nykyään <3 Ilkeetä se teki mutta oli sen arvosta koska jos nyt viimein opettelis kuuntelee omiaki neuvojaan. Laitan kuvan tatskasta joskus myöhemmin tänne :)
Mietitte varmaa miten pystyin tuleen tänne sillon ku alotin opinnot niin muutin SILLOSEN poikiksen luokse.. Siitähän vasta meidän ongelmat alko.. riideltii kokoajan, oltii inhottavii toisillemme, mulla rupes kans pinna oleen yleisesti nii lyhyt et rupesin kavereillekin inhottavaks.. Siispä päätin lyödä pillit pussiin koska jos molemmat vaa kärsii ja mä en voi sanoa toiselle "rakastan sua" kattoen tätä silmiin ja oikeesti tarkottaa sitä nii miks enää jatkaa? ja se et koin itteni muutenki suht masentuneeks ja en oikeesti ollu onnellinen muutaku sillon ku en ollu kotona.. mikä ei ollu sekää hyvä koska ravasin hanakammin opiskelijabileissä juomassa ja toivomassa et joku tulis iskemään ( aika epätoivosta eikö )
Nyt ku oon ollu muutaman kuukauden sinkkuna nii elämä hymyilee taas! Paljon vapaampi olo koska ei tarvii olla niskavillat pystyssä odottaa et millon tulee lisää paskaa niskaan.. Hain myös itelleni uuden kämpän ja löysin ihan keskustasta itelleni aivan ihanan kämpän vielä kämppiksellä! vaikka tämäki on mies nii sentää huolehtii omat jälkensä pois, huomioi mutta antaa omaa tilaa (varsinki ku mulla on oma huone nii voin halutessani sulkee oven ja saada omaa ykstyisyyttä) myös. Voin vaan niin yleisluontosesti paljon paremmin et hymyilen melkee koko ajan niiku ennen!! Alan palautuu taas omaks itekseni: Pirteeks, avoimeks, positiiviseks ja elämänhaluseks!
Ainoot mitä mua harmittaa erossa ja pois muutossa on se että kämppä oli aivan unelma mikäli yksin siinä olis asunu ja ikävä rakkaaks tullutta kissaa jota sai vaa helliä ja paijailla ja se rakasti ja kehräs 24/7 <3 Tänää ku kävin tarkistamassa kämpän ja tyhjentämässä viimesiä kamojani sieltä nii meinas itku tulla, oli sen verran haikeeta kattoo kolkon tyhjän olosta kämppää.. mut toisaalt jos ajattelee nii ei sieltä kauheesti huomannukkaa et olisin asunu siellä ku en oikee saanu omaa jälkeeni sinne tehä.
Et tämmöstä mun elämään.. Mites sinne :) ? No ei :D Yritän taas opetella kirjottamaan ja käsittelemään asioita täällä.. en lupaa päivittäin mut ainaki pari kertaa viikossa!
Ai nii! Mun Uuden vuoden lupaukset:
- huolehin itestäni paremmin eli kuuntelen itteeni, alotan urheilun taas (HUOMENNA EKAA KERTAA SALILLE!), syön hyvin enkä anna itteni lipsuu siitä vaikka olis kuin stressiä ja otan oikeesti omaa aikaani mm. tän blogin kirjottamiseen <3
- vietän aikaa rakkaitten ihmisten kanssa
- teen parhaani koulun eteen
- opettelen nauttii elämästä sellasena ku se on, kaikki hetket mitä irti saa koska kerrahan täällä vaan eletään ;)
Mutta MD kiittää ja kumartaa tällä erää! Katellaa mitä uudet päivät tuo tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti