Miksi tuntuu monesti siltä että vaikka kuinka yrittää olla vahva ja kestää kaiken paskan mitä maailma syytää niskaan, kakki hajoaa käsiin eikä omat voimat riitä enää jaksamiseen?
Miksi tuntuu siltä että silloin ku pitäisi nauttia omasta olosta ja omasta rauhasta, on maailmassa aivan yksin?
Miksi kyyneleet ei riitä ajamaan tätä perus
olemukseen syöpynyttä pahaa oloa pois?
Miksi juuri silloin kun haluaisi pyytää apua sanoja ei tule suusta ulos, ei edes kuiskausena?
Miksi niitä sanoja riittää sitten valittamaan ei niin isoista asioista?
Miksi juuri silloin kuin pitäisi olla rohkea, haluaa vain juosta karkuun?
Miksi sääliä saa silloin kun sitä ei kaipaa, mutta sitten kun sitä oikein rukoilee pientä halia, kättä olkapäällä tai turhaa hössötystä ja lässytystä kaikki vain kävelee ohi?
Miksi kaikki väittää että mä olen vahva, vaikka oikeesti oon heikko ja helposti hajoava?
Miksi hyvistä päivistä tulee niitä paskoja?
Miksi mä olen huono ystävä?
Miksi kyseenalaistan itseni hyvänä tyttöystävänä?
Miksi mä kärsin näin paljon?
Miksi mä pelkään elämää?
Miksi en vois vaan nauttia elämästä ja sen pienistä ihmeistä?
Miksi.......
...Voi kun tietäisin...
Olisi kiva tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti