Heiiiiips taas :)
Kuten kirjotuksen nimiki jo sanoo, nii tää viikko (tai pari päivä viikon alusta, mut uskon et jatkuu viikonloppuun asti) on ollu jo tähän mennessä täynnä erilaisia tunne kuohuja..
Pakko tähän sanoo: Siis se tunne kun elokuva saa sut ajattelemaan tosi paljon asioita ja sit sun tekis samaa aikaa mieli hyppii pitkin seiniä ilosta ja hämmennyksestä!!!! Samaa aikaa se on rasittavaa, ihastuttavaa, hämmentävää, mahtavaa, surullista ja helvetin hilpeetä. U get what I mean? Tekis mieli vaa huutaa, mut ei tiedä mistä. Huutais siihen asti et löytäis sanat ja sit huutais ne kahta kovempaa ku huus ennen sitä. Joo moi tää on normaalii :D
Tiistaina kävin aamupäivästä tutoroimassa lukiolaisryhmälle, eli esittelemässä JAMKia ja omaa opiskelu linjaani. Siel oli vähän tyhmää ku olin ainoo jolla oli haalarit.. Oli vähän ylipukeutunu olo.. Sieltä sitten menin tekee tutorkaverin kanssa tervetulo kirjettä ens syksynä alottaville ja sieltä lähn himaa. Himassa söin ja yritin tehä kouluhommia mutta ajauduin sen sijaan juttelemaan hyvän ystävän kanssa, mikä oli tosi mukavaa ku juteltii tosi monesta asiasta. Mm, omata kohalta nii mun laulamisesta ja itsetunnosta ja oikeestaa kans sivuttii miten ne mulla hyvin linkittyy toisiinsa. Mulla kuitenki on sillee et haen viel omaa suhtautumista omaan ääneeni ja opettelen käyttämää sitä, nii en oo viel ihan sinut sen kanssa ku joissai tietyissä biiseissä.. ja niitäki tunnun laulavan ihan liikaa.. pitäis opetella joitai uusii. Haluisin mm. uskaltaa laulaa enkuks, mut ku oon saanu niin paljon omasta lausunnastani ja kielioppivirheistä saanu kuulla nii se kynnys on ihan sairaan iso. Kyllä mä nykyään kestän epäonnistumisia paremmin ku esim. puolki vuotta sitten.
Siitä sitten menin tapaamaan tuettavaa, ja huomasin ilokseni että hän alkaa selvästi tykkää musta enemmän koko ajan koska esim. tällä kertaa meillä meni paljon luontevammin ja tajuttii vasta seiskan jälkee lähtee kattoo hälle bussii. Normaalisti ollu aika tarkaa kahen tunnin jälkee mut nyt veny ku juttua riitti. Tottakai se oli ihan mahtavaa huomata, koska siitä huomasin, että mulla on jolleki väliä ja oon tärkee jollekin. Sain siitä merkityksen tuntua, mikä pisti hymyilemään kyllä. Siitä koin sellaisen yllärin, että tää sama hyvä ystävä, jonka kanssa oli päivällä jutellu, pyys mua kuuntelee musaa sen kanssa paikalliseen. Munhan piti mennä tekemää kotii koulu hommia, mutta valitsin nyt toisin (ja tänään mä sain ne tehtyä kuitenki nii se ei ollu maailman loppu että pidin vapaa illan :) ). Olihan musa ihan siistiä ja tottakai seuraki. Juteltii taas paljon kaikesta, ja yllätys puheeks tuli taas mun laulaminen. En muista enään aasinsiltaa, tais olla ehkä jopa niin matala että aasin vatsa kastu mut kuitenkin.
Mun menneisyyden takia en osaa pitää itteeni mitenkää erikoisena. Mun persoonassa ei oo mitää ihmeellistä muuta ku et oon tosi tempperamenttinen välillä, osaan nauraa paskalle huumorille (joskus hepuliin asti) mul on välillä hyvinki paskoja päiviä, ellei jopa kausiakin, oon suhteellisen arka mut sit taas joissain asioissa itsevarma esim. mun duuni ja ammatti ylipäätänsä. Mä en nää peilistä mitään ihmeellistä, naisen alku jolla on punanen tukka ja jokseenki omanlaisensa tyyli. Nää kaikki siks et mä oon saanu niin paljon sellasta kohteluu et mä en oo mitään ihmeellistä. Pahimillaan oon kokenu sitä, että mulla ei oo mitään väliä, mä oon nobody. Tätä kestäny sen verran et se valitettavadti on menny omienki korvien väliin vähän turhan tehokkaasti. Seki siihen et musta ei pitkään kukaa jätkä kiinnostunu ku vaa siks et olin nätti. Siks mä en kai ees haluu nähä peilistä et olisin kaunis, vaikka laittaudun. Mut silti jostai kumman syystä välitän ulkonäöstäni. Näistä syistä mä oon salaa pienesti haaveillu et mä haluisin olla jotain erityistä. Koska mä en todellakaa oo tällasenani mitään ihmeelistä. Mä haluun tehä jotain mun elämällä, millä on väliä, millä voisin vaikuttaa muitaki/muihinki. Siks mä oon Sote alalla. Jotta mä voin auttaa ihmisii ja kokee itteni tarpeeliseks, et mun tekemillä asioilla on merkitystä.
Tästä syystä mä jouduin aikamoisee tunne myrskyyn kun ystävä sano et treenillä ja ku oppisin hallittee ääntäni nii musta vois olla potenttiaalia laulajaks. Mun sisäinen pikkutyttö nosti päätään siinä vaiheessa. Oon nimittäin pienestä asti ihaillu Indicaa ja varsinki Jossua (varmaa yks syy punaseen tukkaan tykästymisee, joka on kans mun tavaramerkki nykyään) ja oon siitä asti haaveillu et haluaisin olla kuin se. Ja sitte aina ku oon uskaltanu haaveilla nii joku on tullu ja hajottanu jotenki sen unelman. Sen takii, sillon ku uskalsin alkaa laulaa mä oon ollu vähän epäröivä oman ääneni kanssa. Mut toisaalta kun oon ruvennu laulaa, nii siitä mun itseluottamus on vaa noussu kohisten. Mä oon siitä löytäny sen oman juttuni, josta nautin, kun teatteri ei oo mun henkireikänä enää. Tavallaan siis säikähdin sitä että mulla olis ehkä mahollisuus toteuttaa mun unelma, mut tavallaan sain siitä tiedosta niin paljon iloa samalla. En oikee vieläkään tiedä miten mun pitäis siihen reagoida..
Mutta jatketaas... Eilen sitte mulla oli ihan ruton pitkä päivä: 11 tuntia koulua ja olin ihan kuollu ku pääsin kotiin, mutta piristyin ku likkakaveri tuli mun luo käymää laittautumassa ja lähettii yhessä sitten yhtee karaoke baariin Wapun jälkeiseen opiskelijatapahtumaan. Siel oli muuten ihan semi tylsää ku luokka kaverit otti taas omia ryhmiään varsinki ku pari juttu kaverii lähti aika aikasin. Illan viihde oli mulla siinä siis ku viestittelin ystävän kanssa samalla ku se oli tiskin takana :D Se ilmeily ja toisten reaktioiden seuraaminen oli kyllä huvittavaa. Varsinki ku ite repesin pari kertaa ja pari luokka kaverii katto mua sillee "mitäs hittoa toi hajoilee itekseen?"
Tänää sitten kävin koululla viimeistelemässä yhen ison koulu tehtävän joka oli pidemmän projektin takana. Viel olis kaks isoo prokkista ens viikolla viimesiteltäväks ja toista pakko tehä viikonlopun aikana jo. Ja sitten sain kanssa yhen tentin läpi jonka olin jo kerran joutunu uusimaan, vaikka se oli viel sellanen et mun olis pitäny päästä se läpi ihan heittämällä. Sitte mulla oli kanssa kehityskeskustelu meijän opiskelutiimin valmentajan kanssa, koska kurssi ja vuos loppuu ihan kohta. Sain sellasta palautetta, että oon alusta asti ollu yks tiimin avainhenkilöistä mm. just sen takia kun mulla on valmista tietoa aijemmasta koulutuksesta ja duunista mitä oon ehtiny jo tekemään opiskelujen ohessa. Ja varsinki siks ku oon jakanu sitä opettavaisesti muilleki, niin onnistumisiani ku virheitä joista oon oppinu. Sitte valmentajan mielestä olen kanssa johtaja tyyppiä vaikka se ei oo mulle niin luontainen rooli/asema jossa mieluusti olen, mutta helposti lähden ohjaamaan ryhmää johonki suuntaa jos jotain pitäis oikeesti saada tehdyksi. Tai sitte alan ite tekee jo se neteen jotain ja ootan et muut tulee perässä. Olen myös kuulemma ollu tosi itsevarma muutenki tiimissä, hyvin avoin ja tosi sosiaalinen ja kuulemma aivan oikealla alalla. Sain myös rakentavaa palautetta, mutta se oli aika samaa mitä olin ite omassa arviossani antanu, niin sain sen otettua tosi hyvin vastaan! Ja se on aina ollu mulle tosi vaikeeta. Huomaa että oon ihmisenä kehittyny tosi paljon viimesen vuoden aikana. Voisko melkein sanoa että ehkä myös aikuistumaan päin :)
Illasta käytiin kattomassa opiskelu kaverin kanssa Divergent - Outolintu ja oli aivan mahtava leffa!!! Siis se juoni itessään jo aivan nerokas, miljöö, hahmot, kaikki!! Ja tietysti se rakkaustarina mikä siinä oli. Mun sydän suli nii et meinasin alkaa itkee ku se oli niin koskettava. Samalla se teki vähän pahaa mut sillee hyvää koska huomasin kuinka vähän se teki kipeetä. Ja enemmänki se teki kipeetä siks että kaipaan ite omaan elämääni sellasta ihanuutta, ku se et olisin kaivannu jotain tiettyä ihmistä siihen (kuten exää). Eli nousu johdanteista tämä elämä hyvää vauhtia. Vähän alkaa vaan jännittää et nyt ku on hyvän aikaa menny taas tosi hyvin, nii millon se paska alkaa lentää taas? Mul on siitä pienoinen kutina, mutta mä en odota sitä. Tulkoon sitten, kun on tullakseen.
Huomenna olis edessä aamulla Kevätilo keräykseen kerääminen ja sen jälkeen TiimiGaala eli vuoden päätösjuhla. Sitten on epävirallisen virallinen osuus ohi!! Lauantaina sen jälkee on meidän projektipäivä ja ens viikolla pari päivää ankkuriviikkoo ja sitten onki kesäloma!! Ens viikolla kans mulla työhaastattelu kaupungille lähärin sijaisuuksiin, pidetää peukut pystyssä jos sieltä irtois paikka heti lyhyeeseen sijaisuuteen ja sais pienet tulot siitä.
Mutta MD painuu ny kauneusunille taas pikkasen avautumisen jälkee. Öitä o/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti