Tätäkö se on olla aikuinen?

Eilisestä en jaksellu sen tarkemmin mainita ku piti muutenki kirjottaa koko viikosta, nii typistin sen sitte. Eikä väsyneenä oikee enää jaksanu sen pahemmin ajatella. Plus blogin loppuosan laittaminen kanssa vähän jännitti.. Eilen siis aamulla menin Samariaan ton jalkani kanssa ihan hermona, et onko siel oikeesti hajonnu jotai tai vastaavaa ku se kipu oli niin kova edellisenä iltana. No lekuri totes sitte, ettei siellä onneks ollu mitään hajonnu, että olin venähdyttäny vasemman jalan sivu nivelsiteen joka on liittyneenä kantapäähän. Loukannu sen sunnuntaina, mutta en nii pahasti et se olis kunnolla kipeytyny ja maanantaina se sitte ärty töissä ku kävelin koko ajan sen kaheksan tunnin aikana.. Töissä oli muutenki kiva nähä vähästä aikaa parii vanhempaa työkaveria :)

Siinä päivällä viestittelin sitte oikeestaa koko päivän Humppiksen kanssa samalla ku sivussa seurasin toisella silmällä yhtä leffaa, latailin muutamaa ja iltapäivästä hakkasin pleikkaaki vähän aikaa. Pitää muuten muistaa ottaa GoWit mukaan Jykylästä ku käyn siel ens viikolla taas :) En muistanu ny vkl ottaa ku oli paljon kaikkee muuta mielessä ku lähin. Pääsis hakaamaan aggressioita pois :D

Tänään sitte nukuin puoleepäivää ku tuo ilta venähti blogin ja parin likka kaverin kanssa jubailessa :) Oikeestaa koko päivä ollu yhtä koomailua, ku kattonu leffaa, pelannu ja jutellu Humppiksen kanssa välillä nilkkaa jumpaten. Tänää ei enää ollu kipee nii lähin illasta pienellä kävelylenkille äiten kanssa. Oli ihana päästä ulos kämpästä ja saada liikuttua. Käveltii lyhyt lenkki kaikessa rauhassa ja kuulostelin nilkkaa koko ajan, mutta ei alkanu särkemään :) Kuntoutumaan päin siis ollaa!!! Huomenna olis viel tarkotus vähän jumpata sitä ja perjantaina sitten terapioitumaan ostoksille vapaapäivää. Illastakaa ku vaan lepuuttanu jalkaa nii ei oo ees ollu sitä outoa kihelmöintiä :)

Mää haluisin tänää puhuu aikustumisesta ja sen haasteista :) Itellä pari painavaa sanaa tähän.... TONNI, ELEFANTTI, SIIRTOLOHKARE! :D

Ite tällä hetkellä painin sen kanssa että pitäis ja haluisin aikustua ja sisästääki se, mutta samalla painin sen kanssa, että mulla tavallaan jäi lapsuus kesken eräiden tapahtumien takia ja sen takia taas kapinoin aikustumista vastaan. Sitten vielä kotona seuraan sitä, kun porukat tappelee ku kakarat ja mun pitäis pysyy aikusena siin tilanteessa et jaksan kuunnella niitä.. Tänää murahdin äitelle siitä lenkillä, ja äitee tajus kuin oon jääny välikädeks siihen ja pyys anteeks... Vielä ku sais tolle isäpuolelle mainittua asiasta.. Mutta ku se välillä kohtelee miuu samanlailla ku viis vuotta sitte ja sit se tänääki järkytty ku näpäytin sitä tänää ennen ku mentii lenkille äiten kanssa.

Täs on kanssa se et mua on alkanu harmittaa ne ihmisten ilmeet, mitä tekevät ku saavat tietää kuin nuori oon ja siihen päälle se uusio skannaus päästä varpaisiin. Moni on sanonu, ku ovat paremmin tutustuneet, että ku tutustuvat muhun nii vaikutan vanhemmalta AINA SIIHEN ASTI kun kerron ikäni.. Mikä siinä on, että ikä määrittää muista muka niin paljon. Mä oon kokenu nii paljon shittii tähän mennessä, että voisin mielelläni olla vaikka viis vuotta vanhempi ja monesti mua ollaa luultuki sen ikäseks. Ja viel se että mun ikäluokassa on toooooosi paljon strereotyyppejä kuten kultalusikka suussa syntyneitä, naisissa jakorasioita, jotka vaihtaa miehiä ku miehet sukkia ja sit on toooodella lapsellisia.. Ja sit mie saan kuulla siitä, vaikka uskallan sanoo et oon ihan erillainen kun ne laatikkoihin osuvat! Ihan ärsyttää tollanen !

Minkä takii vanhemmat kanssa pitää luoda jo teineihin kauheet paineet aikustuu, ja sitte ku se aika koittaa nii kohdellaaki vielä ku teiniä? Tätäkää mä en ymmärrä... Vasta ku muutin pois kotoota viime syksynä nii tuntuu että oon päässy sillon vasta kunnolla kasvaan ja aikuistumaa. Okei tässäki välissä taas tapahtunu kaikkee kasvattavaa ja vahvistavaa, plus oon oikeesti löytäny itteni ja sen kuka haluun olla. Se on ehkä itellä kaikista isoin avain ollu tässä, että päässy aikustumaan. Mutta kyllä mä silti väännän kunnon lapsellista läppää ystävien kanssa, nauretaa kakaroiden tasoselle huumorille ja kaivataan aikaa ku elämä oli yhtä isoo leikki kenttää.. Onhan se vielki mut ihan erilaisessa konseptissa.. 

Tosta kuvasta kanssa tuli sellanen aatos, et justhan se elämä on se mikä meitä opettaa eniten, menneisyys muokannu meistä sellasia ku ollaan tällä hetkellä ja kaikki se lasketaan kuluneiden vuosien sekaan vaikka se ei niitä lisääkkään. Tän takii oon sanonu jo jonki aikaa et ikä on vaa numero. Aluks ehkä lohduttaakseni äitiäni joka kriiseilee omansa kanssa. Nykyään vakuuttaakseni itelleni, ettei pidemmän päälle sillä kai oo niin paljoo väliä. Miun ystävät on hyväksyny mut sellasena kun oon iästäni huolimatta, ja just eilen miun yks hyvä likka kaveri Jykylästä sano ku juteltii, ettei miun syntymävuosi sen pahemmin ees näy mussa. Voisin mennä vanhemmasta vaan sen vuoks, miten musta huokuu että oon jo nähny elämän huonompaa puolta jonki verran..

Mutta kai meistä jokainen löytää tavallaan sen tapansa kasvaa aikusiks, kukin omalla vauhdillaan. Mulla ei ainakaan oo kiire päästä perille, matkahan tässä se tärkein on ja mitä siitä oppii :) 

Tänää ei oo sen pahemmin tullu kuunneltua musiikkia mutta jotain mainitakseni nii Bon Jovia luukuttanu tänää :)

MD kiittää jälleen lukijoita :)